Viime äidinkielen kurssissani (kurssi nro 4) tuli lukea queer-aiheista kirjallisuutta, ja yhdessä kavereideni kanssa päätimme valita Jeanette Wintersonin kirjoittaman kirjan Ei appelsiini ole ainoa hedemä (Oranges are not the only fruit, 1985). Aloitin kirjan lukemisen yhtenä lauantai-aamuna. Väsyneenä aloitin kirjan ensimmäisen sivun lukemisen, ja huomasin kuinka helppolukuista teksti oli. Päätin aloittaessani kirjan että saisin sen luettua lauantain aikana.
Mielestäni aihe oli erityisen kiinnostava. Nuori tyttö kasvaa pienessä pohjoisenglantilaisessa pikukaupungissa 1960-luvulla, ja huomaa ajan kuluessa jotain erityistä itsessään. Tytöt kiinostavat enemmän kuin pojat, mutta miten kertoa asiasta äidille kun äidin maailmankuvaan ei tuollaista mahdu. Äiti on erityisen uskonnollinen, sekä vihaa esimerkiksi naapureita sekä seksiä (monissa muodoissaan).
Winterson kirjoittaa kirjan minä-muodossa, jossa päähenkilönä on Jeanette itse. Jeanette on alun perin adoptoitu, ja hänen äitinsä pitää tytärtään "Jumalan lahjana". Kirjassa on tarinoita ritareista ja ne kertovat ihmisten rakastumisesta sekä elämästä. Myös Kotiopettajattaren romaani kuuluu äidin lukemiin kirjoihin, joka onkin ainoa ei-uskonnollinen kirja jota äiti suostuu tyttärelleen lukemaan. Kirjoja äiti lukee Jeaneten eri elämänvaiheissa. Ne toimivat Jeanetelle kristillisen kasvatuksen opetusvälineenä.
Lauantaina kello seitsemän aikaan lopetin kirjan lukemisen. Kirja oli melko lyhyt, mutta paljon tärkeää asiaa sisältävä. Äidin ja tyttären suhdetta kuvaava kirja oli mielenkiintoinen sekä ajatuksia antava. Haluaisin kiittää Wintersonia siitä, että on kirjoittanut kirjan, sillä sen aihe antaa monelleen itseään etsivälle tytölle itsetuntoa sekä varmuutta olla oma itsensä. Mahtavaa kirjallisuutta!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti