Ritarin elämää

Renessanssin eli uudelleensyntymisen ajan ehdottomasti suurin klassikko, Miguel de Cervantesin kirjoittama kirja Don Quijote oli tämänkertainen teos joka minun tuli lukea. Siis ei kun vaan kirja auki, ja lukemaan. Sen suosiosta ei ole epäilystäkään, onhan kirja maailman toiseksi eniten käännetyin teos Raamatun jälkeen. Kirjaa pidetään myös nykyaikaisen romaanitaiteen perustajana.

Kirja kertoo köyhästä maalaispojasta, joka ahmii hullun lailla ritarikirjoja, jonka jälkeen on valmis kohtaaman maailman haasteet. Hän nimittäin menettää järkensä ja lähtee ratsastamaan uskollisella hummallaan Rosinantella. Pääasiassa Don Quijoten tulisi taistella vääryyttä vastaan, mutta hän järjensä menetettyään taistelee mm. tuulimyllyjä vastaan, luultuaan niitä jättiläisiksi.
Kuten suurimmassa osassa mahtavista kirjoissa, mukana seikkailee nainen. Nimittäin naapurin maalaistyttö, johon Don Quijote rakastuu päätä pahkaa. Tyttö nimeltään Dulcinea Tobsolainen on ilmeisesti Don Quijoten mielikuvitusta, sillä hän ei ole koskaan kuvankaunista rakastettuaan nähnyt.
Juonen loppuosassa Don Quijoten hyvö ystävä naamioituu ritariksi, voittaa tarvittavat vastustajat, sekä vaatii ritariamme jättämään ritarinhommat vuodeksi syrjään. Maaseudulla paimenena työskennellessään Don Quijote sairastuu sekä älyää tekojensa hulluudet.

Romaanissa esitetään jatkuvasti kysymys: onko Don Quijote aidosti hullu vai syvästi viisas? Sitä saammekin miettiä, sillä Don Quijoten viisaat mietteet säilyttävät edelleen arvonsa.
Tarina on hauska, se herättää lukijassa kuin lukijassa myötätuntoa - hyvällä tavalla. Don Quijote on mittaamattoman arvokas nykyaikaiseen romaanitaiteeseen, onhan se antanut vaikutteita esimerkiksi suomalaiselle Aleksis Kivelle tämän kirjoittaessa Seitsemää veljestä, sekä mm. kirjailijat Charles Dickens sekä Walter Scott ovat käyttäneet kirjaa innoittajanaan.

Kirjailija Miguel de Cervantes (1547-1616) on saanut kirjaansa inspiraation istuttuaan vankilassa, saatuaan tuomion vuosina 1597 ja 1602. Idea teokseen on syntynyt pienestä kansankirjasesta, jossa maalaismiehen pää myös sekottuu luettuaan liikaa kirjoja. Don Quijotesta tuli menestyksekäs Cervantesin taiteellisten ratkaisujen, kuten esimerkiksi moniulotteisen huumorin sekä toden ja fantasian välisen ristiriidan ansiosta. Näitä sekä monia muita teoksen ajatuksia arvostettiin teoksen ilmestymisen jälkeen. Myös eläinten arvo tulee hennosti esille hellyyttävän ratsun Rosinanten ansiosta. Don Quijote on inhimillinen sekä omia rajojaan koetteleva romaani, jota lukiessa aika ei käy pitkäksi.

Ei appelsiini ole ainoa hedelmä!

Viime äidinkielen kurssissani (kurssi nro 4) tuli lukea queer-aiheista kirjallisuutta, ja yhdessä kavereideni kanssa päätimme valita Jeanette Wintersonin kirjoittaman kirjan Ei appelsiini ole ainoa hedemä (Oranges are not the only fruit, 1985). Aloitin kirjan lukemisen yhtenä lauantai-aamuna. Väsyneenä aloitin kirjan ensimmäisen sivun lukemisen, ja huomasin kuinka helppolukuista teksti oli. Päätin aloittaessani kirjan että saisin sen luettua lauantain aikana.
Mielestäni aihe oli erityisen kiinnostava. Nuori tyttö kasvaa pienessä pohjoisenglantilaisessa pikukaupungissa 1960-luvulla, ja huomaa ajan kuluessa jotain erityistä itsessään. Tytöt kiinostavat enemmän kuin pojat, mutta miten kertoa asiasta äidille kun äidin maailmankuvaan ei tuollaista mahdu. Äiti on erityisen uskonnollinen, sekä vihaa esimerkiksi naapureita sekä seksiä (monissa muodoissaan).
Winterson kirjoittaa kirjan minä-muodossa, jossa päähenkilönä on Jeanette itse. Jeanette on alun perin adoptoitu, ja hänen äitinsä pitää tytärtään "Jumalan lahjana". Kirjassa on tarinoita ritareista ja ne kertovat ihmisten rakastumisesta sekä elämästä. Myös Kotiopettajattaren romaani kuuluu äidin lukemiin kirjoihin, joka onkin ainoa ei-uskonnollinen kirja jota äiti suostuu tyttärelleen lukemaan. Kirjoja äiti lukee Jeaneten eri elämänvaiheissa. Ne toimivat Jeanetelle kristillisen kasvatuksen opetusvälineenä.

Lauantaina kello seitsemän aikaan lopetin kirjan lukemisen. Kirja oli melko lyhyt, mutta paljon tärkeää asiaa sisältävä. Äidin ja tyttären suhdetta kuvaava kirja oli mielenkiintoinen sekä ajatuksia antava. Haluaisin kiittää Wintersonia siitä, että on kirjoittanut kirjan, sillä sen aihe antaa monelleen itseään etsivälle tytölle itsetuntoa sekä varmuutta olla oma itsensä. Mahtavaa kirjallisuutta!